KOMIA Ilkan Polku lähestyy kovaa vauhtia. Tänään aikaa tapahtumaan on enää reilu kolme viikkoa. Pikkuisen jännittää, kuinka ihmiset löytävät perille, kun kyseessä on ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma. Ilmoittautumisia on kuitenkin tiputellut hiljaksiin tasaisesti päivittäin kummallekin matkalle, joten eiköhän ihan mukavat letkat saada aikaan. Olemme saaneet mukaan hyvin myös yhteistyökumppaneita, joiden tuotteista pääsee nauttimaan palkintojen muodossa…
Avainsana: polkujuoksu
Enpä olisi uskonut, että vielä ”tällä iällä” tulee vastaan kenkämarkkinoilla tossut, jotka saavat minussa aikaan näin innostuneen ja yllätetyn tunteen. Olin kuullut puhuttavan HOKA One Onen kengistä ja jopa nähnyt toiminnassakin sellaiset, mutta en oikein jaksanut innostua. Ulkomuoto vaikutti liian massiiviselta enkä ollut kuullut merkistäkään oikein koskaan mitään. Kyseinen henkilö, jonka jalassa kengät näin toki vakuutteli,…
HOKA One One ja KOMIA Flow aloittavat yhteistyön! HOKA One Onen polkujuoksukengät tunnetaan ja ne erottuvat kilpailijoistaan muhkeudellaan ja pehmeydellään. Vaikka kaksi ranskalaista kehittivätkin HOKA One Onen kengät alunperin polkujuoksuun ja vielä tarkemmin alamäkijuoksuun Alpeille, löytyy HOKA One Onelta mallistosta kenkiä nykyään 400metrin matkalta ultrajuoksuihin ja ratajuoksukengistä aina vaelluskenkiin asti. Juoksija-lehden Kenkäklinikan testiraportin lukemalla, saa melko…
Palataanpa kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. Mennään samalla jonnekin kevät-talveen. Itseasiassa on mentävä vielä taaemmaksi. Muutimme loppusyksyllä pääkaupunkiseudulta takaisin kotiseudulleni Pohjanmaalle. Olen kasvanut Laihialla ja kymmenvuotisen kiertueen jälkeen tie toi lopulta takaisin lakeuksille. Tyhjin käsin ei tarvinnut palata, sillä matkaan oli tarttunut kolme ihanaa naista, yksi heistä vaimoni, kaksi tytärtäni. Aika pian aloillemme asettumisen jälkeen alkoi…