Hoka One One ja KOMIA Flow yhteistyöhön!

20 syyskuun, 2017

HOKA One One ja KOMIA Flow aloittavat yhteistyön!

HOKA One Onen polkujuoksukengät tunnetaan ja ne erottuvat kilpailijoistaan muhkeudellaan ja pehmeydellään. Vaikka kaksi ranskalaista kehittivätkin HOKA One Onen kengät alunperin polkujuoksuun ja vielä tarkemmin alamäkijuoksuun Alpeille, löytyy HOKA One Onelta mallistosta kenkiä nykyään 400metrin matkalta ultrajuoksuihin ja ratajuoksukengistä aina vaelluskenkiin asti.

Juoksija-lehden Kenkäklinikan testiraportin lukemalla, saa melko hyvän kuvan siitä, minkälaisista kengistä on kyse, kun puhutaan HOKA One Onesta.

”Uusi Speedgoat on muuttunut edukseen. Muhkean maasturin juoksutuntuma on äärimmäisen pehmeä ja mukava, mutta massiivisen pohjan vuoksi ei niin tarkka kuin aiemmin. Sillä on helppo juosta, ja se rullaa sulavasti tiellä.
Tahmea kumiaines tarraa erinomaisesti maahan kovilla pinnoilla. Askel ei lipsu lainkaan edes märällä kalliolla. Pehmeällä alustalla pito säilyy hyvänä ja luotettavana ulkopohjan uusitun kuvioinnin myötä.
Aikaisempaa leveämpi lesti istuu miellyttävästi ja tukevasti normaaliin jalkaan. Entistä tiheämmän ja pidemmän nauhoituksen avulla saa kätevästi kiristettyä päällisen sopivan tiiviiksi. Etuosa voi tuntua hivenen ahtaalta.
Jämerä pohja eliminoi kaikenmoiset iskut ja epätasaisuudet. Ohut päällinen suojaa kohtuullisen hyvin ja kärjen vahvike kestää kolahdukset.
Kaukaisesta tuntumasta huolimatta joustava Speedgoat on melko vakaa ja varma myös epätasaisilla alustoilla. Se ei ole paras vaihtoehto polkurevittelyihin tai kaikkein hankalimpiin ja teknisimpiin maastoihin. Parhaimmillaan tossu on alamäkijuoksussa, kivikkoisilla alustoilla ja pitkillä taipaleilla.”

Jatkossa tulemme jakamaan täällä blogissa kokemuksiamme HOKA One Onen tuotteista ja testailemaan kenkiä niin omilla kuin kimppalenkeillämme.

Linkki HOKA One One nettisivuille

HOKA One One Suomen Facebook sivut